”Eläkäämme kulloistakin vuodenaikaa; hengittäkäämme sen ilmaa, juokaamme sen kastetta, maistelkaamme sen hedelmiä ja antautukaamme maan vaikutuksille.”

Henry David Thoreau

Luonto on arvoitus. Yhtäältä voimakas ja ylivoimainen, toisaalta hauras ja katoava. Luonto voi olla koskematonta tai kesytettyä, mutta yhtä kaikki se on altis ihmisen vaikutukselle. Luonto on samanaikaisesti kaunis ja valoisa ja toisaalta villi, synkkä ja uhkaava. Luonto on pyhäkkö ja kaiken alku. Luonto on kehomme ja mielemme tyyssija. Se toimii vertauskuvana lisääntymiselle, seksuaalisuudelle, elämän synnylle ja omalle väistämättömälle kuolemallemme. Olemme tiiviisti sidoksissa luontoon. Olemme osa sitä. Luonnosta olemme tulleet ja luonnon kanssa me tällä planeetalla elämme. Biofiliahypoteesin mukaan ihmisellä on jopa synnynnäinen taipumus hakeutua yhteyteen luonnon kanssa. Monille ihmisille luonto on henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lähde. Luonto nähdään myös jumalallisen kaltaisena hallitsemattomana voimana, joka antaa meille elämän ja myös ottaa sen. Kaikki ympärillämme ja syvällä sisimmässämme on luontoa.

Valokuvaus on alusta alkaen ollut sekä tieteelle että taiteelle keino ymmärtää luontoa ja sen arvoituksia.  Varhaiset, 1800-luvun alkupuolen valokuvaajat, kuten Louis Daguerre, Joseph Niépce ja William Henry Fox Talbot, kokivat valokuvien olevan ikään kuin luonnon tekemää taidetta, luonnon taikuutta. Kuvat syntyivät ilman ihmisen kosketusta, valon maalaamina. He ajattelivat, että ihminen ei ole keksinyt valokuvausta, vaan  pikemminkin löytänyt sen. Luonnon mysteerien huomaaminen, selvittäminen ja ymmärtäminen on aina kiinnostanut ihmistä. Taiteessa luonnolla on tärkeä sija. Luonnolla on runsaasti vertauskuvallisia merkityksiä.  Luonnon estetiikkaa, värejä ja muotoja ihaillaan, ja se on ehtymätön inspiraation lähde.

Tässä näyttelyssä luontoa tarkastellaan sekä valokuva- että videotaiteen keinoin, ja samalla näyttely valottaa luontoaiheen käsittelyä nykytaiteessa ylipäätään. Näyttelyssä on mukana 16 taiteilijaa, joita yhdistää kiinnostus luontoon ja halu ilmaista itseään luonnon avulla. Luonnon kauneus, runsaus, hauraus ja moninaisuus näyttäytyvät heidän teoksissaan. Taiteilijat ovat luoneet innostavan filosofisen kokonaisuuden, jossa pohdiskellaan elämän ja kuoleman sykliä ja ajan muuttuvuutta. Valokuvissa, videoissa, veistoksissa ja installaatioissa nähdään kukkia, puita, soluja, sääilmiöitä, luonnonvoimia, vettä, kasvua, lahoamista ja muutoksia. Eteemme avautuu luonnontilojen koko kirjo, jonka toisessa ääripäässä on paratiisimainen luonto – kuten David Ụzọchukwun mehevissä omakuvissa – ja toisessa katastrofin uhka – kuten Djeneba Aduayomin runollisissa, väistämätöntä ilmastouhkaa käsittelevissä teoksissa.

Nykyisinä ilmaston lämpenemisen, ympäristöuhkien ja antroposeenin aikoina luonnosta on tullut monille entistäkin tärkeämpi ja se on saanut uusia merkityksiä. Luonto pärjää kyllä hyvin ilman ihmistäkin, mutta pärjääkö ihminen ilman luontoa?

Kun ihmiset pandemian aikana joutuivat eroon toisistaan, moni sai voimaa luonnosta. Tämä yhdistää taidetta ja luontoa: kumpikin voi lohduttaa, rauhoittaa ja innostaa, ja kumpikin voi panna meidät pohtimaan olomassaolon, elämän ja kuoleman kysymyksiä. Kukassa-näyttely on symbolis-filosofinen katsaus luonnon ihmeellisyyteen, villiin koskemattomaan luontoon sekä toisaalta muokattuun, alistettuun ja hallittuun ympäristöön. Tässä näyttelyssä hauras kohtaa jylhän, kaunis vaarallisen ja tuttu tuntemattoman.

Näyttelyn on kuratoinut Fotografiskan kansainvälisten näyttelyiden päällikkö Jessica Jarl.