Xiye Bastida – sopusoinnussa luontoäidin kanssa

Oman kansanryhmäni, Meksikon alkuperäiskansoihin kuuluvien otomien kielessä sama sana tarkoittaa sekä ihoa että Maan ulkokuorta. Maailmankatsomukseni mukaan ihminen on siis osa luontoa. Meillä ja luontoäidillä on yhteinen iho, ja yhdessä muiden olentojen kanssa muodostamme luonnon. Nykyään ihmisen luontosuhde on niin vinksallaan, että näemme luonnon erillisenä meistä. Luulemme, että luonto tarkoittaa vain Yosemiten kansallispuistoa emmekä ymmärrä, että siellä luonnon monimuotoisuus on säilynyt, koska alkuperäiskansat ovat vaalineet sitä ja eläneet vastavuoroisessa suhteessa luonnon kanssa. Olemme oppineet pitämään koskematonta ja turmeltumatonta maisemaa kauniina. Ajattelemme, että ihmisen kuuluu asua betoniviidakossa ja että luonto voidaan rajata kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueille. On päivänselvää, että jos emme löydä uudestaan yhteyttämme luontoon – meriin, metsiin, erämaihin, vuoriin, jokiin ja järviin – emme koskaan opi elämään sopusoinnussa luontoäidin kanssa.

Kerran isäni kertoi minulle Japanin-matkastaan. Hän oli ajanut moottoritietä, jonka kaistojen väliin oli istutettu puita. Puut olivat siellä yksin ja joutuivat päivät pitkät kuuntelemaan ja kestämään tuhansien autojen melua. Isä sanoi, että puut näyttivät surullisilta. Minä mietin, miltä minusta tuntuisi, jos joutuisin elämään koko elämäni hirveässä metelissä ilmansaasteiden keskellä. Siihenhän me pakotamme luonnon. Vahingoitamme luontoa ja samalla itseämme. Siitä huolimatta toivoa on, sillä haavoja voi hoitaa – niitäkin, joita on suhteessamme luontoäitiin.

Meidän on tiedostettava, että luontoajatteluumme tarvitaan paradigman muutos. Meidän on opittava antamaan tunnustusta ihmisille ja yhteisöille, jotka ovat vuosituhansia suojelleet luontoa ja pitäneet siitä huolta. Tarkoitan etupäässä alkuperäiskansoja, jotka osaavat elää sopusoinnussa luontoäidin kanssa ja ovat myös joutuneet kuolemaan sen puolesta. Sanotaan, että koko maailman biodiversiteetistä 80 prosenttia on säilynyt alkuperäiskansojen ansiosta. Tavoitteenamme on tietenkin, että 100 prosenttia siitä säilyy. Emme kuitenkaan pysty säilyttämään sitä, ellemme ymmärrä, että meidän kaikkien on tietoisesti muutettava asennettamme ympäristöä kohtaan. Luonnon olemassaolon tarkoitus ei ole se, että voisimme katsella kauniita maisemia, hyötyä luonnosta tai riistää sitä. Luonto on ihmisen peili. Jos haluamme olla terveitä, myös ympäristömme on oltava terve. Jos haluamme, että lapsemme saavat kokea, miltä tuntuu hypellä liukkailla joenrantakivillä, emme voi saastuttaa jokea. Jos haluamme jättää perinnön, josta voimme olla ylpeitä, meidän täytyy pyrkiä takaisin alkukotiimme, olemuksemme ytimeen. Luonnolla on meille asiaa. Sen täytyy tulla kuulluksi. Olemme onnekkaita, kun voimme katsella aurinkoa puiden lehvästön läpi, kokea vuoroveden voiman, nähdä iltaruskon ja hengittää sateen raikastamaa ilmaa. Haluan, että lapseni saavat kokea saman onnen. Haluan myös, että vielä joskus luontoon pääsy ei olekaan enää onnesta kiinni, vaan vastuu luontoäidistä sisäistetään jo verenperintönä.

Xiye Bastida

ilmastoaktivisti