Suhteettoman hoikista kehoista sievän seksikkäisiin yksityiskuviin – pohdintaa alastomuudesta kiinalaisessa taiteessa

Klassisessa kiinalaisessa maalaustaiteessa naiskeho on yleensä eleganttien vaatekerrosten peittämä ja hyvin hoikka. Se näyttää pysyvästi murheelliselta, surumieliseltä ja yksinäiseltä. Shunga (eroottiset kuvat) on ainoa taiteen lajityyppi, joka piti sisällään alastomuutta, ja se oli osa jo Han-dynastian hautamaalauksia (peräisin n. 2 000 vuoden takaa). Ming-dynastian maalarit kopioivat sitä ahkerasti ja levittivät kuvia hienoston keskuuteen silläkin uhalla, että olisivat voineet tulla tuomituiksi moraalisesta rappeutumisesta.

Vuosisatoja myöhemmin naispuolinen alastomuus on yhä tabu kiinalaisessa nyky-yhteiskunnassa. Vuonna 1920 taiteilija ja opettaja Liu Haisu toi ensimmäisen naispuolisen alastonmallin Shanghain taidekouluun. Kurssi kiellettiin pian Liun vastalauseista huolimatta, mutta nyky-Kiinan historiassa hänen vastustuksensa kaikuisi paljon kauemmas ja pidemmälle. Vuonna 1988 Beijingissä avautui 128 alastonmaalauksesta koostuva näyttely. Se synnytti kiihkeitä väittelyitä taiteesta vapauden ilmaisuna ja taiteena, joka viittaa perinteisiin hyveisiin. Viime vuosina monet taiteilijat – etenkin naistaiteilijat – ovat ottaneet alastoman kehon osaksi taiteellista kieltään ja ilmaisseet sen avulla näkemyksiään identiteetistä ja tasa-arvosta, ja käyttäneet henkilökohtaista ääntään puhuakseen poliittisista ja sosiaalisista ongelmista.

Vuonna 2016 Wang Yingying täytti 40 vuotta. Sosiaalisessa mediassa julkaisemansa ilmoituksen kautta hän keräsi 36 naista eri puolilta Kiinaa ja otti heistä alastonkuvia. Born in 1976 on rehellinen kuvaessee naiskehosta aidossa, alastomassa muodossaan. Wangin mustavalkoisissa muotokuvissa voi erottaa Mapplethorpen kuvista tutun tavan kuvata ihmiskehoa – ne ovat painavia ja kauniita, mutta ne ovat naisten kehoja.

Japanilainen “yksityisvalokuvaus” on vaikuttanut vahvasti uuteen kiinalaisvalokuvaajien sukupolveen. Sarjassaan The Unbearable & Bees kiinalainen valokuvaaja Chen Zhen kuvasi itseään ja viiltelemiään kehonosia yrittäen hyväksyä haavoitetun kehonsa ja levottoman sielunsa. Coca Dai puolestaan johti vuosikymmenen mittaista valokuvausprojektia, johon otti kuvia vaimostaan Judy Zhusta. Arkiset kuvat seuraavat rakkauden, vihan, ärtymyksen ja tyyneyden välillä heilahtelevaa Judya, jonka keho kasvoi nuoresta naisesta nuoreksi äidiksi. Muut taiteilijat ovat yrittäneet antaa uutta muotoa sukupuolirakenteiden sosiokulttuuriselle luonteelle yksityisten visuaalisten kokeiluidensa kautta - esimerkkinä Li Yushin sosiaalinen kokeilu Tinderissä ja Pixy Liaon ja hänen poikaystävänsä Moron sievän seksikkäät asennot.

Nykyään satojen miljoonien nuorten kiinalaisten älypuhelinkäyttäjien joukossa Photoshop ja kauneuskamerasovellukset ovat toiminnoista halutuimpia. Kun Chen Man, Kiinan johtava muotikuvaaja, teki läpimurtonsa vuonna 2003, hän käytti kuukausia kuviensa digitaalisiin korjauksiin. Nykyään Luo Yangin kaltaiset valokuvaajat kuvaavat tatuointien ja lävistysten peittämiä mallejaan aidossa ympäristössään. Xin Jiassa syntynyt ja New Yorkissa opiskellut nuori valokuvaaja Ma Hailun on puolestaan kääntänyt kameransa kohti etnisiä ryhmiä löytääkseen muistoja ja kauneutta, ei ajaakseen pois pahoja henkiä.

Kiina muuttuu taloudelliseksi supervallaksi, mutta sen kulttuuri on viime vuosina joutunut aiempaa ankaramman sensuurin ja hallinnan kohteeksi. Keväällä vuonna 2021 kiinalainen kulttuuripolitiikka otti suuren harppauksen taaksepäin, kun taiteilija Zhuang Huin videoteos, jossa keski-ikäinen taiteilija käveli alasti luonnossa, peitettiin mosaiikilla. Keho on yhä taistelukenttä – nyt enemmän kuin koskaan ennen.

Kaimei Olsson Wang on Shanghaissa asuva taidekriitikko ja freelance-kuraattori. Valokuvauksen lisäksi hän on kirjailija ja kääntäjä, ja työskentelee eräällä Kiinan suurimmista elokuvafestivaaleista.